Arvon lukija(t),
Tämä blogi loppuu. Syistä, että:
1) tietokoneen kanssa pelehtiminen vapaa-ajalla vapaaehtoisesti on niin sietämätöntä
2) korkeakouluhutaisuun verrattava viiden vuoden viiniopiskeluperiodi lienee riittävästi, jotta harrastuksen voi rauhassa vihdoinkin ikuisuusprojektistaa
3) 091010 on vuosisadan toisena ja samalla viimeisenä analogisena superaattona niin herkullisen ohittamaton.
Mutta tanssi jatkuu. Eikun siis uutuudet kiehtovat varmasti jatkossakin. Harmi vain, että nirsous lähti jo jossain aineopintovaiheessa täysin käsistä. Bordeaux, Toscana, ehkä Zweigeltia arkeen. Rheingau Erstes Gewächs, Wachau Smaragd, Alsace Grand Cru. Näistä ei ole paluuta. Ja ymmärrettävästi toisin päin: Näihin ei ole paluuta. Kuin korkeintaan silloin tällöin viiniseurain puitteissa. Tai mitä näitä esikoisen ylioppilasjuhlia nyt onkaan. Se on: laatu-Moselia joulupöytään ja silloin tällöin Uutisvuodon painikkeeksi.
Blogi jääköön autenttiseen asuunsa ajankuvaansa ilmentämään. Ihan kuin se nyt ketään varsinaisesti kiinnostaisi. Mutta konseptia ainakin saa vapaasti matkia ja muokata. Jo puolentoistakin vuoden blogauksen perusteella on ilmeistä, että rakas monopolimme tarvitsisi jonkinlaista vahtikoiraa: viimeiset valikoimista poistuvat kalleimman hintaluokan tuotteet voivat seistä hyllyissä käsittämättömiä aikoja, erikoisvalikoiman Helsinki-keskeisyyttä ja halutuimpien erikoisuutuuksien tasapuolisia hankintamahdollisuuksia voisi Karpo/Kuningaskuluttaja/Oikeuskansleri hieman pöyhiä, rajallisten tilauserien asema jossain jatkuvan perusvalikoiman ja varaus-, tilaus- sekä erikoisvalikoimien katveessa on vähintäänkin kyseenalainen ja pekkaperuskuluttajalle varmastikin jotakuinkin jäsentymätön etc.
Viinilliset kiitokset ja anteeksit,
- A.
Helsingissä 10.10.10-aattona
Pakollinen postskriptumi, kun maailmanloppukin jäi tylsästi tällä kertaa tulematta: Vaikka Alkon poistuvia ja tilauserien jä(ä)miä ei kukaan jaksaisikaan väijyä, niin jo pelkällä perustunnollisuudella saisi imho ihmeitä aikaan pelkästään ilmestyvien puolella. Tai siis ties kuinka monta ilmoitusta roikkuu viikkotolkulla Alkon Uutuudet-listalla ennen hyllyistymistä. Puhumattakaan yleensäkin uutuusreagointinopeudesta, jollaisen (vain) blogistelu pystyy tarjoamaan. Tunnollisimmillaan kyse tunneista tai korkeintaan päivistä, ei jostain ensi vuoden helmikuussa ilmestyvästä erikoisnumerosta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
ARVOSTELUA ODOTTAVIA UUTUUKSIA
Saatavissa yleisesti/kun vielä ehtisi noutamaan/odottaa sopivaa maisteluajankohtaa
-
Tiedot vasta Alkon sivuilla, tuotetta ei vielä hyllyissä/tuote saatavana vasta Helsingin Ristikossa tmv.
Portal Douro Red, 2008:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/484264
Vaikka nyt 0,375-pullotteet ovatkin lähtökohtaisesti niin epätyydyttäviä...
Marchese Antinori Chianti Classico Riserva, 2005:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/401477
Vihdoinkin myös Antinorin Chianti Classico perusvalikoimaan. Laatua jo vuodesta 1385. Ei tarvitse brändityöryhmän kokoontua kuin korkeintaan tämän äärelle.
* * * * *
ARVOSTELLUT UUTUUDET (viimeisin: 9.10.2010)
Viisi tähteä - 90 pistettä tai enemmän, viini lisätty itseoikeutetusti vakiovinkkeihin (ellei toisin mainita)
* Badia a Coltibuono Chianti Classico Riserva:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/905007
Tilausvalikoimauutuus. Chianti Classicoa hätkähdyttävästi luomuversiona. Samettinen lopetus viehkottaa, mutta ehkä tähdissä on kuitenkin sen verran bloginpäättäjäislisää, että antaa vakiovinkkien nyt olla. Eikä jaksa enää avata ja säätää ja päivittää.
- Amatööri (2006): 90p
Neljä tähteä - 88-90 pistettä, oikeinkintosihyvä, ei kuitenkaan vakiovinkeissä (ellei toisin mainita)
Yarden Mount Hermon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/415667
Yllättävän notkeaa, mutta samalla rustiikin mausteista uutetta klassisista Bordeaux-rypäleistä. Maansa edustajaksi vakiovinkkeihin.
- Amatööri (2009): 89p
Parducci Deep Roots:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/454127
Kalifornian rannikon pohjoisosista Mendocino Countyn ainoaksi edustajaksi. Persoonaa ja jopa tiettyä ohuisuutta löytyy, vaikka holia tylyt 15%. Ei ihan GSM, mutta GSZ. Eli perinteisen Rhône-sekoituksen osaksi on vaihdettu tujaus paikallista Zinfandelia.
- Amatööri (2008): 88p
- Pekka Suorsa/Sanoma-konserni (2008): 88p
Señorío de Nava Tinto:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478754
0,375-uutuus Ribera del Duerosta. Takuusperustameininki. Ei valitettavasti vakiosti perusvalikoimaan, mutta kuitenkin rivakka 4500 pullon erä.
- Amatööri (2009): 88p
Meloni Cannonau di Sardegna:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/481737
Luomu, mutta ei pettymys. Kerrankin näin. Sivelevän mehuisaa, ehkä jonkun mielestä liiankin antoisaa, mutta onneksi sentään vienosti loppua kohden napakoituvaa. Mieleen tulee ensimmäisenä itävaltalaiset Zweigelt-viinit. Tästä aistii jo kauas, että mm. Fine-konserni tulee nähtävästi tyrmäämään tämän. Siitäkin huolimatta - tai klassisesti ehkä juuri siksi - paisuvan vakiovinkkilistan jatkoksi.
- Amatööri (2007): 88p
J.L. Wolf Pechstein Riesling Spätlese Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/516087
Pfalz niin kuin lievä pettymys tai Lippulaivan erikoisvalikoima. Niin paljon kuin sitä haluaisikin tukea myös tätä Saksan "kolmatta aluetta". Vaikka ei sillä, että tämäkään nyt mitenkään epäkelpoa olisi. Sitä vain usein tuppaa ahneuksissaan odottamaan yllätystä, jota ei sitten tulekaan.
- Amatööri (2008): 90p
Kolme tähteä - 85-88 pistettä, perusjoook
Hillinger Grüner Veltliner:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/934727
Tilausvalikoimauutuus. Poikkeuksellisesti pelkän purskuttelun perusteella. Eli tavanomaistakin heikomalla pohjalla mennään. Mutta eipä kummoista ollut. Tammitustakin lirahtanut. Mokomaan.
- Amatööri (2009): 86-87p
Kaksi tähteä - 82-85 pistettä, tavoite on, että ennakkosensuuri puree eikä tätä tarvitsisi kovin usein käyttää
Hillinger Pinot Gris:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/938127
Tilausvalikoimaa Itävallasta. Vaan olipas valjua. Todistettavasti Itävallassa osataan reilusti mehevämpääkin Pinot Gris'stä tiristää.
- Amatööri (2009): 85p
Yksi tähti - 82 pistettä tai alle, odotetaan sitä riemupäivää, kun sokeroidut parin euron punkut rantautuvat Lidliin
-
* * * * *
ARVOSTELEMATTA JÄÄVIÄ UUTUUKSIA
6.10.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/407496
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/437177
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/583734
4.10.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/587317
+ parisenkymmentä tilausvalikoimauutuutta chianticlassicoluomuilua lukuun ottamatta
1.-15.10 [Varausvalikoima]:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/416837
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/484667
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/493787
29.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/442588
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/474657
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/437797
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/496537
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/445067
27.9., Osa 1 - Jep:
Amon-Ra, 2003:
Lippulaivan erikoisvalikoima. 60 tilattua pulloa Australiasta. Ostosrajoitus 6 pulloa/asiakas. Kello on jotakuinkin varttia yli yhdeksän. Maanantai-aamu. Eipä onneksi näy ostoryntäystä. Tai siis: eipä tietenkään. Kaikki viety heti yhdeksältä. Näpäkkään 55e:n pullohintaan. Sinne meni tuparilahjat. Ensi kerralla sitten makuupussin kanssa. Tai ihan sama.
27.9., Osa 2 - Ihan sama:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/437857
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/459347
22.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/458548
20.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/439257
15.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/487307
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/430237
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/402447
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/499117
13.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/450687
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/527907
8.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/454857
6.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/477538
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/460617
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/929067
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/904787
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/906627
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/915237
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/917697
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/943247
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/945147
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/903657
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/953007
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/901607
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/902437
1.9.:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/492527
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478767
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/426297
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/489137
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/478467
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/473087
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/490537
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/560307
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/563997
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
SIJOITUSVINKKINÄ JUURI NYT - PUNAVIINI
Castelgiocondo Brunello di Montalcino, 2004:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/932327
Tilausvalikoima. Hyllyssä ainakin Arkadian Lippulaivassa ja Helsingin Stockalla. Erityinen vuosikerta, erityisen onnistunut moderni (pahimmassa tapauksessa tosin vähän liiankin moderni) Brunello. Wine Spectatorin mukaan parhaimmillaan 2011--.
- Amatööri: 94p
- Pekka Suorsa: 94p
- Wine Spectator: 95p
SIJOITUSVINKKINÄ JUURI NYT - VALKOVIINI
Prinz von Hessen Winkeler Hasensprung Riesling Erstes Gewächs,2005:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/948507
Tilausvalikoimassa vuosikerraksi vaihtunut jo 2008, mutta tätä 18 pisteen hieman kehittynyttä vuosikertaa olisi edelleen saatavana ainakin Arkadian Lippulaivan hyllyvalikoimissa (23.9.10: 2008-pullojen seassa todistettavasti vielä muutama pullo).
- Amatööri: 92p
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
TALONVIINIROTAATIOPOIMINTOJA VANHASTA MAAILMASTA
Riesling, Saksa - TOP-7 (hintaluokat: 8€, 12, 13€, 15€, 20€):
1) Moselland Riesling Trocken, 7,94€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007695
2) Baron Heyl Estate Riesling, 12,15€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580247
3) Hattenheimer Pfaffenberg Riesling Kabinett Trocken, 13,45€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/578667
4) Tesch Riesling Unplugged, 13,98€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/947967
5) Prinz von Hessen Rheingau Riesling Classic, 15,10€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/918407
6) Fritz Haag Riesling Trocken, 15,51€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/508767
7) Bastgen Bernkastel-Cueser Weisenstein Riesling Spätlese, 19,59€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/511107
Riesling, muut - TOP-3 (hintaluokat 10€, 18€, 20€)
1) Steininger Riesling, 10,78€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/521987
2) Trimbach Riesling Reserve, 18,99€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/588587
3) Riesling von den Terrassen, Sepp Moser, 20,10€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/908257
Punaviinit - TOP-5 (hintaluokat: 10€ ja "17-20"€):
1) Muenzenrieder Zweigelt Classic, 9,99€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/452907
2) Brolio Chianti Classico, 17,65€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449897
3) Villa Cafaggio Chianti Classico, 18,99€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449567
4) Château Bois Martin, 19,80€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/436487
5) Château de Castres, 21,20€:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/446727
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
PERUSVALIKOIMASTA POISTUVIKSI MERKITTYJÄ (EX-VAKIOVINKITETTYJÄ)
Castello di Querceto il Picchio Riserva:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/417277
Tämän poistumista tuli jossain vaiheessa vähän ennakoitua, mutta kyllähän se silti kirpasee, kun ennustukset toteutuvatkin. Kuitenkin ehkä perusvalikoiman rehevintä Chianti Classicoa. 5.10.10: Helsinki-Muu Suomi: 5-6.
La Cuvée Mythique:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/448167
Lievästi legendaarinen pöllöviini poistuu! Tunnettu mm. hintaluokkaansa nähden poikkeuksellisesta kypsymispotentiaalista. Se siitä kotikellaroitujen vuosikertojen
vertailusta. 9.10.2010: Helsinki-Muu Suomi: 5-46.
ERITYISEN SUOSITELTAVIA, RAJALLISEN TILAUSERÄN TAKIA VALIKOIMISTA JOKA TAPAUKSESSA POISTUVIA (EI VAKIOVINKEISSÄ)
1) Grand Enclos du Château de Cérons:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/424017
[28.7.2010: Helsinki/Ristikko-Muu Suomi: 1-0]
2) Château de Beaucastel Châteauneuf-du-Pape:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/407027
[17.9.2010: Helsinki-Muu Suomi: 1-0]
3) Laporte Sancerre La Comtesse, 2007:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/574907
[21.8.2010: Helsinki-Muu Suomi: 0-2]
4) Leth Grüner Veltliner Scheiben:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/588407
[23.9.2010: Helsinki-Muu Suomi: 1-3]
5) Sattlerhof Sauvignon Blanc, 2007:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/508967
[9.10.2010: Helsinki-Muu Suomi: 5-3]
6) Lorcher Kapellenberg Riesling Erstes Gewächs, 2006:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/599177
[9.10.2010: Helsinki-Muu Suomi: 9-4]
7) Valserrano Garnacha, 2005:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/421347
[9.10.2010: Helsinki-Muu Suomi: 43-5]
8) Wieninger Grüner Veltliner Herrenholz, 2009:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/507987
[2.10.2010: Helsinki-Muu Suomi: n. 25-n. 85]
9) Jurtschitsch Loiserberg Grüner Veltliner Kamptal, 2009:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/577247
[Lippulaivan erikoisvalikoima, elokuu 2010: 120-1 pulloa]
10) Hugel Gewurztraminer Jubilee, 2008:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/559137
[Ei erikseen merkittyä tilauspullomäärää, mutta eihän nyt tällaista Jubilee-erikoisvuosikertaa voi loputtomasti riittää]
VAIHTUVA VUOSIKERTA JUHLAVAKIOVINKEISSÄ (TOIVOTTAVASTI ITSE TUOTE EI KUITENKAAN OLE POISTUMASSA VALIKOIMISTA?)
Riesling Grand Cru Hengst, Josmeyer, 2007:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/578017
[24.9.2010: Helsinki-Muu Suomi: 0-5]
tiistai, 31. elokuuta 2010
sunnuntai, 30. toukokuuta 2010
Arvosteltuja uutuuksia - kesä 2010
Viisi tähteä - 90 pistettä tai enemmän, viini lisätty itseoikeutetusti vakiovinkkeihin (ellei toisin mainita)
Jurtschitsch Loiserberg Grüner Veltliner Kamptal:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/577247
Oikein kiva ja muutenkin mukava. Tosin Lippulaivan erikoisvalikoima ja 120 pulloa, joten ei valitettavasti vakiovinkitystä.
- Amatööri (2009): 90p
Umathum Gelber & Roter Traminer:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/594747
Lippulaivan erikoisvalikoima. 36-1 pulloa. Likimain puolimakeaa. Mutta ehkä juuri siksi käytännössä Alsacen veroista. Käsittämätön suoritus. Sinänsä. "Rotereine" Traminereineen. Vain erikoisvalikoimallisuus estää vakiovinkityksen.
- Amatööri (2007): 90p
Altenberg de Wolxheim Riesling Grand Cru:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/947407
Tyypillisen "viinillinen" Riesling Alsacesta. Ja hintaluokkakin suurin piirtein optimissa: ei sentään ylenmääräisiä vivahteita, mutta erinomaisen runsasta Rieslingiä toki. Mm. Pohjoiskalotin hintalaadullisesti ehkä parhaan viiniravintolan eli Carelian valinta talon Alsace Rieslingiksi. Normaalioloissa vain tilausvalikoimasta kuuden pullon erissä. Mm. Arkadian, Arabian ja Itäkeskuksen Stockan myymälöissä todistetusti myös hyllyssä. Hankkimisvaikeuksien vuoksi ei vakiovinkitystä (ja kierrellen sanottuna mahtuminen juhlavinkkeihin juuri tässä nimenomaisessa genressä...).
- Amatööri (2007): 90p
Valserrano Garnacha:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/421347
Rioja, tuo uuden maailman korvike, joka nyt ei ainakaan amatöörillä ihan henkilökohtaiseksi ole koskaan kohonnut. Tällä kertaa 100% Garnacha, 19/20-vuosikerta ja samettisuuslupaukset ostopäätöksen tukena. Aika lailla hintansa veroista. Ja lupausten. Ei se tästä tällä hinnalla paljon muhvimmaksi muutu. Värikin yhtä violettia kuin etiketti. Ja tuoksua kuin glögisammiossa.
- Amatööri (2005): 90p
Neljä tähteä - 88-90 pistettä, oikeinkintosihyvä, ei kuitenkaan vakiovinkeissä (ellei toisin mainita)
El Circulo Crianza:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/484347
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa riojalaista tässä hintaluokassa?
- Amatööri (2006): 88p
Graf v. Schönborn Riesling Kabinett Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/556087
Että tämäkin päivä piti vielä nähdä. Klassinen Franken-pullo ja kierrekapseli. Itse viini inkarnoituu aavistuksen laimeana. Sitrus ei taitu kuin ehkä hetkittäin. Vaikka kyllähän jo pullon tuomasta lisätunnelmasta kertaalleen tämän maksaa.
- Amatööri (2009): 88p
Bründlmayer Riesling Steinmassel:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/513367
Muistuttaa tyyliltään jopa puolikuivaa Moselin Rieslingiä. Sinänsä yllättävää, koska jäännössokeria pitäisi olla alle 4g etc. Menköön saman tien vakiovinkkeihin, kun ei genressä muitakaan edustajia ole tarjolla.
- Amatööri (2007): 89p
Walter Skoff Sauvignon Blanc Classique:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/516747
Lyhyehkön ajan sisällä jo toinen itävaltalainen SB-viritys perusvalikoimaan. Tavallaan lievä pettymys. Tavallaan hintaluokan ja ennakko-odotusten mukainen kokemus. Kai se on sitten pettymys, jos yllätystä ei tulekaan.
- Amatööri (2009): 89p
Spy Valley Gewürztraminer:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/599237
Gewün ylittämätön nollataso eli Alsace ei jää kyllä kovin kauaksi. Merkittävä saavutus, yllättäväkin. Jollekulle tosin 15g-sokerointi voi olla hyvän maun rajalla. Siitä huolimatta: vakiovinkkeihin.
- Amatööri (2009): 89p
Malat Riesling Kellergärten:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/590147
Jos Kremstal on sekä maantieteellisesti että maullisesti jostain Wachaun ja Kamptalin välistä, niin tässä on kootusti pienessä mittakaavassa Kremstalin hyveet samassa paketissa: Rieslingin tinkimättömyys tasapainoisesti esitettynä ja Itävallalle tyypillinen hunajameloninen vivahde taustalla. Ei varsinaisesti suuri viini, mutta vakiovinkkeihin, ihan vaikka vain periaatteen vuoksi.
- Amatööri (2008): 88p
Te Kairanga Runholder Martinborough Pinot Noir:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/408487
Lievä pettymys. Olosuhteet huomioon ottaen.
- Amatööri (2007): 89p
Wieninger Grüner Veltliner Herrenholz:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/507987
GV:lle tyypillinen pippurisuus mainiosti osana kokonaisuutta. Muutenkin hintaisuutensa ja oletuksellisuuksien veroinen. Tosin henkilökohtaista rypälettä GV:stä ei jostain syystä koskaan taida tulla, vaikka paradoksaalisesti Itävalta tietysti noin muuten. Muussa tapauksessa jopa vakiovinkkeihin, mutta Suomeen vain 1200 pullon rajallinen erä.
- Amatööri (2009): 90p
Eidosela:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/570994
Tämä palautti vähän uskoa Rias Baixas -kulttiin. Öljyä, vivahteikkuutta, tasapainoa, toki kohtuullisen ohuena versiona. Valitettavasti tätä 0,375-pullotetta on saatavana vain rajallinen erä.
- Amatööri (2009): 89p
Bogle Cabernet Sauvignon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/457467
Mainion mausteinen ja maukkaan notkea viini, joka ei kyllä optimaalisesta rypäleistöstään huolimatta jäsenny Bordeaux/Napa Valley/etc.-perinteeseen.
- Amatööri (2007): 89p
Wolfberger Riesling-Pinot Gris:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/576947
Nipin napin neljään tähteen, ei tällaisilla sokerisekoitusoptimilitkuilla yhtään pidemmälle, toisaalta jos tavoitteena on pelkkä lipittely, niin ratkaisevasti paljon osuvampaa valintaa tuskin...
- Amatööri (2009): 88p
Nepenthe Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/553607
Sanovat, että Etelä-Australia olisi SB:n seuraava kukoistuskohde. Ei ehkä kuitenkaan ihan näillä näytöillä. Tosin tässäkin osatammitus sotkee kuviota. Jos litkittävää valkkaria etsii, niin tällaistahan tämä on. Jos taas persoonallista SB:ia, niin reippaasti ohi vaan kulkematta lähtöruudun kautta... - Edit: asiasta tosin voi olla monta mieltä, kuten pisteistäkin näkyy...
- Amatööri (2009): 88p
- Pekka Suorsa/Sanoma-konserni: 90p
Kolme tähteä - 85-88 pistettä, perusjoook
Castello Ducale Aglianico:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/466857
Etelä-Italia ei nyt varsinaisesti kuulu ykköskohteisiin, mutta mitä sitä nyt ei harrastuksen vuoksi. Luomu, Aglianico-rypäle, juuri ja juuri lakien puitteissa pysyvät sekoitussuhteet, kellarit 1600-luvulta, linnat jostain paljon kauempaa. Latistuneen lievästi takakireää tämä kyllä valitettavasti oli.
- Amatööri (2008): 87p
D'Aragon Red:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/463207
No perskuta, kyllähän tällaiset aragoniat ja arathorninpojat omalla tavallaan toki kiinnostavat. Hintaluokkaa sen enempää kommentoimatta. Itse asiassa aika persoonallinen tuoksu ja jälkimakukin. Joku ammattilainen mainitsisi varmaan ainakin aniksen. Ja amatööri puolestaan ihmettelisi, miten taas löytyi hyllystä, vaikka tuotehakupalvelu tarjosi lähinnä Leppävirtaa.
- Amatööri (2009): 87p
Six Hats Viognier:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/561037
Vai että kuusi hattua: "partnership", "change", "potential", "equity", "dignity" ja "sustainability". Ei helvetti näitä konsulttijargonin helmiä :D
- Amatööri (2009): 88p
Sade:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/460257
Eläköön Öküzgözü-alkuperäislajike ja "yhdestä rypälelajikkeesta ilman tammikypsytystä" tehdyt viinit. Vaikka eihän tämä maailmaa mullistanut. Etikettisuosituksena 14-16 astetta, melkein voisi pistää saman tien jääkaappikylmänä.
- Amatööri (2009): 86p
Wolfberger (W)³:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/597157
Soutaa, huopaa, testaa, ei-testaa. Olisi pitänyt vain pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jättää väliin...
- Amatööri (2009): 87p
Hardys 7th Green Sangiovese:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/408617
Rokkaa kuin snapsilaulut lörtsyn ääressä. Joku tolkku näihin perinteisimpien alkuperäisrypäleiden uusiointeihin.
- Amatööri (2008): 86p
Tapeña Verdejo:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/513167
Kesäiltaista lipityksellisyyttä tuskin voi tästä oleellisesti parantaa. Jäädään nyt kuitenkin odottelemaan hintaluokka-askelta ylempää poistuneiden Verdejo-versioiden korvaajia ja niiden luonteikkummuutta...
- Amatööri (2009): 87p
Dilection Viognier:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/599707
Perusjoook.
- Amatööri (2009): 88p
Meinklang Gruener Veltliner:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/505247
On pyhä Itävalta ja on luomut sekä biodynaamiset rituaalit, mutta eihän tämä nyt tietenkään peruslitkintää pidemmälle, toki läpikuultavuudesta puhtaudesta sympatiapisteet...
- Amatööri (2008): 86p
Señorío de Rubiós Albariño:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/554697
Kulttinen Rías Baixas, sen ikioma Albariño, mutta, ei, sitten, kuitenkaan, (tälläkään kertaa), mitään, niin, poikkeuksellista, toki, litkittävyys...
- Amatööri (2009): 87p
Thill's Pinot Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/576937
Mitenköhän sitä tuli tähänkin taas sorruttua? Kuitenkin viholliset pitäisi olla tiedossa ja muistissa ja skannattuna. Mutta kyllähän tässä jäännössokeri kieltämättä ryydittää alkumakua ja - mikä ihmeellisintä - loppumaussa yleensä täysin ilmeetön ja pohjimmiltaan valju PB jaksaa vielä pusertua omenan, mineraalin ja voinokareen orastavaksi sekoitukseksi. Voisikin sanoa, että sokerin kaari antaa tässä tapauksessa jopa valheellisen kuvan tietynlaisesta tasapainosta tmv. Jos nyt jotain varmaa vinkkiä pitäisi hakea, niin kesäisen äyriäissalaatin verbistimenä luulisi...
- Amatööri (2008): 88p
Kaksi tähteä - 82-85 pistettä, tavoite on, että ennakkosensuuri puree eikä tätä tarvitsisi kovin usein käyttää
Si Soave:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/523157
Myönnetään. Se oli tuo veikeä pullo. Ymmärrettävästi siihen se sitten jäikin.
- Amatööri (2009): 85p
Festivo Muscat Viura:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/522037
Kesäillan kesäinen kesäsalaatti.
- Amatööri (2009): 85p
Savia Viva Familia Xarel.lo:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/582567
Luomun luomaa, mutta ihan oikeasti, edes MM-avausillan huuma ei onnistunut tätä pelasta...
- Amatööri (2009): 85p
Yksi tähti - 82 pistettä tai alle, odotetaan sitä riemupäivää, kun sokeroidut parin euron punkut rantautuvat Lidliin
Torres Natureo Free:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/531384
Tämä nyt lienee se alkoholittomista viineistä MoW-tutkielmansa tehneen Tuomas Meriluodon mainostama tulokas, jossa erityinen "vakuumitislausmenetelmä" pyrkii säilyttämään aromit alkoholin poiston jälkeenkin. Ei pisteytyksiä simasarjassa. Tosin yllättävän neutraalin makuista, jos suhteuttaa vaikkapa "Extra Light"-öklötysvillitykseen.
Robertson Extra Light Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/530507
Mieleen tulee vain kolme sanaa: yksi niistä on "irvokas", toinen "pyhäinhäväistys" ja kolmas onneksi unohtui jo. Ei voi ainakaan sanoa, ettei viholliseen olisi yritetty tutustua.
- Amatööri (2010): 70p

Tunnisteet:
suositukset,
uutuudet,
viini,
viinit,
vinkit
maanantai, 3. toukokuuta 2010
Valkoviiniä juhlaan!
Itävalta
Riesling von den Terrassen, Sepp Moser:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/908257
Sekä maantieteellisesti että maullisesti jostain suosikki-Wachaun ja Kamptalin puolivälistä eli Kremstalista. Tavallaan jopa molempien hyvät puolet yhdistäen. Toisaalta karun kirkasta kamptalilaista läpikuultavuutta, toisaalta häivähdys wachaulaista monumentalismia ja ennen kaikkea pyöreää keltaluumuhunajamelonia, joka ei kuitenkaan käänny paakkuuntuvaksi sitrukseksi. Käsittämätön saavutus 1,6g/l-sokeroinnilla. Tilausvalikoima, mutta onneksi tilattavissa pulloittain.
- Amatööri (2008): 91p
Loimer Grüner Veltliner Terrassen:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/912707
Tilausvalikoima, vain kuuden pullon erissä, onneksi välillä ainakin
Arkadian Lippulaivan hyllyvalikoimassa. Yllättävänkin reippaasti
keltamelonihedelmää, ripaus perinteistä pippuria, ei tammitusta,
tähän mennessä ehkä paras genressään. Kylmennettynä, toki,
mutta ei liian kylmänä.
- Amatööri (2006): 91p
Ranska - Alsace
Domaine Loew Muscat les Marnes Vertes:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/937157
"Kunnioitus viiniä kohtaan tarkoittaa järjestelmällistä
kieltäytymistä kaikesta peukaloinnista viinin
valmistamisessa. Tuottajan viineistä yhtäkään ei voi
kutsua perusviiniksi, vaan jokainen viini on
yksilöllinen taideteos." Tilausvalikoimasta vain 12
pullon erissä. Ainakin Arkadian Lippulaivassa todistettavasti
viuhahtanut hyllyvalikoimissa...
- Amatööri (2008): 90p
Riesling Grand Cru Muenchberg, Gisselbrecht:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/591987
Vuosikerta 2006 (Alsacessa vain 16 pisteen
vuosi [!?]) Viini-lehden vuoden valkoviini 2009.
Amatööri ei edelleenkään ole lopullisen vakuuttunut,
vaikka kieltämättä ruoan kanssa "pureksittavan"
öljyinen suutuntuma pääseekin oikeuksiisa.
- Amatööri (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
Josmeyer Riesling Grand Cru Hengst:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/578017
Perusvalikoiman Alsace-vastaus ikuiseen Riesling-kysymykseen.
Kuulostaa nolostuttavan elitistiseltä, mutta tässä se nollaraja
valitettavasti menee. Eli kerran elämässä. Tätäkin. - Vuosikerrasta
2007: Viini siirtynyt harmaasta "biodynaamisesti" viljelty
-kategoriasta selkeästi luomuviiniksi. Eittämättä omassa
kastissaan Alkon luomuvalikoimassa.
- Amatööri (2004): 92p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
Zind-Humbrecht Pinot Gris Rotenberg:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/905227
Zind-Humbrechtin tuoteperhe aloittaa siitä, mihin muut jäävät.
Tästä ei ole enää paluuta. Yleensä Pinot Gris ei amatöörin
mielestä kestä yli 10g sokeria, mutta Zind-Humbrecht
on tietenkin tässäkin poikkeus. Ehkä kuitenkin kannattaa
harkita, mitä ruokavastusta aikoo Z-H:n 15,5%-pakkausta
vastaan kokeilla.
- Amatööri (2003): 92p
Zind-Humbrecht Pinot Gris Clos Jebsal:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/929237
Ja jos lisätään vielä sokeria yksi kauhallinen, niin
päästään tasapainoon, jota ei tässä runsausluokassa ainakaan
amatööri ole muualta löytänyt, 15,5%/40g, ei uskoisi ellei
itse maistaisi, vaikea kuvitella ruoan kanssa, mutta
sellaista pönötysjuhlaa tuskin on keksittykään, johon tämä
ei sopisi tervetuliaismaljaksi.
- Amatööri (2003): 94p
Zind-Humbrecht Goldert Muscat:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/941857
Kuivia Muscateja ei kai voi olla ikinä liikaa.
- Amatööri (2001): 91p
Zind-Humbrecht Riesling Clos Saint Urbain Rangen de Thann:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/931237
I rest my case.
- Amatööri (2004): 95p
- Wine Spectator (2007): 95p
Ranska - Burgundi
Moreau Chablis Premier Cru Mont de Milieu:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/555507
Finen 100-listalla korkeimmalle noussut Premier Cru,
tosin saman hintaluokan Chablis-kolmikon kaksi muuta
vaihtoehtoa eli Brocard ja Laroche ajavat amatöörin
mielestä käytännössä saman asian.
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Chablis Saint Martin, Laroche:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/951637
"Michel Larochen oma suosikki", tilausvalikoima, tosin,
puolivakiona Lippulaivassa, onneksi. - Vuosikerrasta
2007: alkumaussa sitrus yllättävän pinnassa, loppumaun
persoonallinen vivahteikkuus ei oikein pääse oikeuksiinsa,
ainakaan samalla tavalla kuin joskus aiemmin, toisaalta
sitruksen kanssa symbioituvan ruoan...
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 90p
Laroche Chablis Grand Cru Les Blanchots:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/919077
Yksi parhaista valkoviineistä, mitä amatöörillä on ollut
etuoikeus maistaa, kierrekorkki, joten ei edes huolta
korkkiongelmista, säilyy ja kehittyy parikymmentä vuotta
(mielellään tietysti asiaankuuluvissa oloissa), pitkäaikaissäilytys
kierrekorkkien tapaan pystyasennossa, mutta todella
hyvää siis jo nyt, suosittelevat voimallisesti dekantointia, puoli
tuntia ainakin siis, ja viimeistään varttia ennen jääkaapista,
tätä ei missään tapauksessa kannata pilata liialla kylmyydellä,
äyriäiset, rasvainen kala, tilausvalikoima, puolivakiona
Lippulaivassa.
- Amatööri (2005): 95p
- Amatööri (2004): 94p
- Pekka Suorsa (2004): 92p
- Pekka Suorsa (2002): 95p
Saksa
Bastgen Bernkastel-Cueser Weisenstein Riesling Spätlese:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/511107
Mosel, sokeriripaus, kierrekorkki, rasvainen kala...
- Amatööri (2007): 90p
- Essi Avellan/Glorian ruoka&viini (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Shelter Blanc de Noir:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/931447
Tilausvalikoima, vain kuuden pullon erissä. Onneksi sekä
Erottajalla että Arkadian Lippulaivassa ollut saatavana
ainakin joitain eriä pulloittain. Tosin viiniä on valmistettu
kaikkiaankin vain 2698 pullollista eli siinäkin mielessä
kiirettä pitää. Sijoitus on joka tapauksessa varma, kiitos
kierrekorkin, puhumattakaan läpivalkaistun Pinot Noirin
ja 10g jäännössokerin harmonisesta liitosta. Juuri tältä
saksalaiset valkoviinit parhaimmillaan maistuvat: rapsakan
mukavasti kirpaisevaa alkua seuraa voisen tyyneyden harmonian
seesteisyyden keitaisuuden etc.
- Amatööri (2008): 91p
Prinz von Hessen Winkeler Hasensprung Riesling Erstes Gewächs:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/948507
Epäilen, että epäilevästi saksalaisiin valkoviineihin suhtautuva tuskin on maistanut Rheingaun Erstes Gewächs -Rieslingiä (tai Rheingaun ulkopuolelta Grosses gewächs / Erste Lage -luokiteltua viiniä). Perussamppanjan hinnalla koko elämän kestäviä elämyksiä. Tilausvalikoimaista pulloittain, puolivakiona mm. Arkadian Lippulaivan hyllyvalikoimissa.
- Amatööri (2005): 92p
Uusi-Seelanti
Cloudy Bay Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/556247
"Maailman paras valkoviini", ainoa laatuvalkoviini,
joka löytyy sekä Fine-konsernin 1000 parhaan viinin
listalta että Kontulan ostarilta, ei erityisesti
kehity kellaroimalla eli saman tien tuotantoon.
- Amatööri (2008): 91p
- Pekka Suorsa (2008): 91p
Villa Maria Cellar Selection Viognier:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/500067
Samat 14,5% alkoholia kuin Yalumban samaan aikaan
ilmestyneessä ja mm. Wine Spectatorin rankkaamassa
Viognier-uutuudessa. Tammitustakin suurin piirtein
yhtä isolla kauhalla, mutta lopputulos amatöörin mielestä
selvästi tasapainoisempi. Vähimmäisvaatimuksena kuitenkin
tarpeeksi voimakkaassa ympäristössä lilluva rasvakala
tai vastaava voimaviritelmä.
- Amatööri (2008): 90p
- Pekka Suorsa (2008): 89p
[Viimeisin päivitys: 5.9.10]

Punaviiniä juhlaan...
Australia
Yalumba Hand Picked Shiraz Viognier:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/463597
2007 vuosikerta Viini-lehden vuoden viini 2009. Harmittoman
täydellistä.
- Amatööri (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Rosemount GSM:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/454607
Pihveänuhkeimpia muhkupunkun muhku-uhkuja, ainakin
hintaluokassaan.
- Fine-lehti (2003): 88p
- Pekka Suorsa (2004): 90p
Espanja
Marqués de Riscal Reserva:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007143
Fine-lehden mukaan vuosikerta 2003 Alkon neljänneksi (4.) paras viini.
- Amatööri (2004): 90p
- Fine Viini & Ruoka (2004): 91p
- Pekka Suorsa (2004): 91p
Aalto:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449247
Riberat ja Duerot ja tarinat ja kaikki.
- Pekka Suorsa (2003, 2004, 2005): 91p
Torres Mas La Plana:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449237
Ja jos tähän liittyvä kilpailuvoittoanekdootti ei ole vielä tuttu...
- Pekka Suorsa (2005): 91p
- Pekka Suorsa (2004): 90p
Etelä-Afrikka
Rust en Vrede Estate Cabernet:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/422747
Kyllä nyt jos MM-kisajuoma 2010 olisi pitänyt valita...
- Amatööri (2004): 91p
- Pekka Suorsa (2004): 92p
- Pekka Suorsa (2003, 2002, 2001, 1999): 90p
Italia - perusvalikoima
Zenato Ripassa Valpolicella Superiore:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007122
Zenaton valmiiksi räätälöity ratkaisupaketti tilanteeseen kuin tilanteeseen.
- Amatööri (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
La Villa Vino Nobile di Montepulciano:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/447947
Tujaus laatu-Toscanaa Montepulcianosta. - Vuosikerta 2006: Pitäisi olla hulppeat 19/20 Toscanassa, mutta eipä ole ainakaan tähän maakuntaan asti heijastunut. Muka "erittäin täyteläistä". Vuodenvaihteen hintatiputus liittyi siis sittenkin laatuun eikä vain markkinointikikkailuun?
- Amatööri (2006): 89p
- Amatööri (2004): 91p
- Pekka Suorsa/Sanoma-konserni (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2004): 90p
Brolio Chianti Classico:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449897
Klassikko, kaikissa sanan merkityksissä. Mukana Alkon valikoimissa hamasta alusta alkaen, oliko se nyt ensimmäinen katalogi vuonna 1934.
- Amatööri (2007): 91p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
Villa Cafaggio Chianti Classico:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449567
Klassikko, kaikissa sanan merkityksissä. Lisätunnelmaa täydellisestä etiketistä.
- Amatööri (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
Cabreo Il Borgo:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/456127
Tämän nimeen tunnutaan vannovan siellä sun täällä. Ja onhan tämä muhkua. Jopa Suorsan hieman parjaama 2006 uppoaa kyllä ja vakuuttaa upotessaan.
- Amatööri (2006): 91p
- Pekka Suorsa (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2004): 91p
- Pekka Suorsa (2003): 92p
Zenato Amarone della Valpolicella Classico:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/458517
Ohittamaton sekä punkkujen että Amaroneinkin joukossa.
Finen 100-listalla (vk. 2004) kympin sakissa. Tosin seuraavassa
lehdessä vk. 2005:lle murskaava ohje "dekantoi 10 tuntia ennen
tarjoilua".
- Amatööri (2005): 92p
- Fine-lehti (2005): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
Barolo Campo dei Buoi:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/496107
Vastapuitua silkkiä, amatöörin mielestä perusvalikoiman
vastaus ikuiseen Barolo-kysymykseen.
- Pekka Suorsa (2003): 89p
Italia - tilausvalikoima
Candialle Chianti Classico:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/926207
Suomalaista Chianti Classicoa. Puolivakiona mm. Arkadian Lippulaivassa. Persoonallisen pehmeää. Lisätarinat: http://www.viini.tv/?p=1063
- Amatööri (2005): 90p
Castello di Brolio:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/911087
Jo vuodesta 1141. Italian vanhimman viinitilan antimia. Valmistetaan vain parhaina vuosina. Hyllyssä mm. Arkadian Lippulaivassa ja Helsingin Stockalla. Tältä Chiantin (kai sitten) kuuluu maistua.
- Amatööri (2004): 93p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
- Pekka Suorsa (2004): 93p
Castelgiocondo Brunello di Montalcino:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/932327
Toscana on amatöörin(kin) mielestä Italian Bordeaux: aluksi vähän nihkeä ja hankala, mutta kun juonesta saa kiinni, niin loppu meneekin jo huuman puolelle. Tämä "ei täysin perinteinen" (= "moderni") Brunello (toki 100% Sangiovese Grosso) on suositellulta vuodelta 2004. Ainakin pari tuntia dekantointia lienee paikallaan. Wine Spectatorin mukaan 2004-vuosikerta on parhaimmillaan vuoden 2011 jälkeen. Tilausvalikoima, mutta hyllyssä mm. Arkadian Lippulaivassa ja Helsingin Stockalla.
- Amatööri (2004): 94p
- Pekka Suorsa (2004): 94p
- Wine Spectator (2004): 95p
Zenato Amarone Valpolicella Classico Riserva:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/937367
Kevään 2009 tilausvalikoimauutuus. Parhaita punaviinejä, mitä amatööri on vaatimattomalla urallaan saanut maistaa. Ja omassa genressään ehdottomasti omaa luokkaansa.
- Amatööri (2003): 96p
Luce:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/938307
Supertoskanalaishehkutus. Tarkoitus on pitää blogissa yksi vinkki, jota ei ole tullut vielä itse maistettua. Näillä hinnoilla voi kyllä mennä tovi, ennen kuin kapula vaihtuu...
- Pekka Suorsa (2005): 92p
- Pekka Suorsa (2002): 92p
- Pekka Suorsa (2001): 89p
Libanon
Chateau Musar:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/954277
Siirtynyt tilausvalikoimatuotteeksi lokakuussa 2009, vuosikerta
1960 sijalla 738 Finen kaikkien aikojen 1000-luettelossa,
kuuluu siis niihin todella harvoihin ja valittuihin viineihin,
jotka löytyvät sekä Finen kaikkien aikojen listalta että Alkon
valikoimista, yksi monimuotoisimmista punaviineistä, mitä on
amatöörin kohdalle osunut, kompleksisuutta, syvyyttä, mausteita,
kerrostumia, ties mitä.
- Amatööri (1999): 93p
Ranska - Bordeaux [valikoima vaihtelee mm. sesonkien mukaan ja saapumiserät ovat usein rajallisia, joten valitettavasti kestosuosituksia on vaikea antaa, puhumattakaan kategorian ilmeisistä jatkokypsytysvaatimuksista etc.]
Château Bois Martin:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/436487
Bordeaux'n eteläpuolisen Graves'n laadukkaan pohjoisosan Pessac-Léognan-alue ja sen etelälohkolla sijaitseva pieni tila, josta myös puolen sivun perustiedot Robert Parkerin epookkisessa Bordeaux-teoksessa. Varsinkin hintaluokkaansa nähden soraisaa ytyä ja syvyyttäkin löytyy. Oiva häivähdysmuistutus siitä, mikä se nyt olikaan se punaviinialueista suurin, kaunein, erityislaatuisin, autenttisin, alkuperäisin, ainutlaatuisin, perinteisin ja parhain. Jos amatöörillä olisi laittaa viineihin edes tämän verran rahaa (tai pinnaa säätää jatkuvasti luonnonkorkkien kanssa), tässä olisi varmaankin vakioratkaisuvalintojen voittaja. - Vuosikerroista 2005 ja 2006: vierekkäin maistettuna 19/20-vuosikerta 2005 takoo 16/20-noviisista pikemminkin numerot 91,3-89,6 kuin nyt realisoituneet 91-90, avauduttuaan paremmin jälkimmäinenkin pääsee toki jaloilleen.
- Amatööri (2006): 90p
- Amatööri (2005): 91p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
- Pekka Suorsa (2005): 91p
Château Gressier Grand Poujeaux:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/474987
Mikromittakaavassa Bordeaux'n "uutta maailmaa" eli ei Medocin pääalueilta. Tämä takaa heti hinta-laatuun oman lisäsäväyksensä. Syvän uhkeaa. 2005-vuosikerta tietenkin ensisijainen vaihtoehto lähivuosista. Kahdesti maistettu ja jälkimmäisessä pullotuksessa sakkaa.
- Amatööri (2005): 91p
- Pekka Suorsa (2005): 90p
Château de Castres:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/446727
Yrttisen pehmeä, jopa omintakeisen lempeä Graves-viini. Jälkimaussa jopa mansikkaisia vivahteita. Käsittämätöntä kuinka erityyppistä tämä(kin) on verrattuna amatöörin suosikkialueen tuhkaantuneimpiin täräyspäräyksiin.
- Amatööri (2003): 90p
- Pekka Suorsa (2000): 89p
Ranska - Burgundi
Pommard Premier Cru La Platière:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/464937
Tästä se lähtee, ikiaikaisen Burgundin perustasolta, lisävarusteena 19/20-vuosikerta 2005.
- Amatööri (2005): 91p
Ranska - muut
Terre de Pique Sègue 'Anima Vitis':
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/498297
Lounais-Ranska, hintalaadullisesti tarpeeksi kaukana perinnealueilta, silkkisen mokkaista, mutta silti tai juuri siksi notkean juotavaa. Voi suositella varsinkin, jos Bordeaux tuntuu liian haasteelliselta. Ehkä ripauksenhipaus viilennystä, mukavasti ehtinyt kypsyäkin, 2002- vuosikerta palkittu jo 2005 Pariisissa.
- Amatööri (2002): 91p
Saksa
Königschaffhauser Steingrüble Spätburgunder Rotwein:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/004178
Tilausvalikoima, saksalaisen punaviinin ystävälle, pehmeää, petollisen juotavaa ja kuitenkin niin vakuuttavaa, ainakin siis amatöörin kaltaisen saksalaisen punaviinin ystävän mielestä. Tosin poikkipuolisiakin arvioita on tästä kuultu. Vakiona Helsingissä mm. keskustan Stockan Alkossa.
Uusi-Seelanti
Villa Maria Cellar Selection Pinot Noir:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/400907
Uuden maailman Pinot Noir -helmi, tammista vaniljaa ja niin
helppoa ja niin mukavaa. Amatööriä luotettavampikin on
vakuuttunut: "Osoitus siitä, että Uudessa-Seelannissa osataan
tehdä myös muuta kuin Sauvignon Blancia. Tätä pehmeyttä ja
maukkautta en ainakaan vielä ole vanhan maailman Pinot
Noireista löytänyt." Sen sijaan Finelta ei 100 parhaan listauksesta
huolimatta heru kuin 87 pistettä ja mm. kehotus dekantoida kolme
(3) tuntia. Viini-lehden Vuoden viini -äänestyksen finaalissa 2009.
- Fine-lehti (2007): 87p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Yhdysvallat
Beringer Clear Lake Zinfandel:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/459707
Lihallisen lihaisa viini vastaavanhenkiselle ruoalle.
- Amatööri (2005): 89p
- Pekka Suorsa (2004): 90p
[Viimeisin päivitys: 13.9.10]

sunnuntai, 2. toukokuuta 2010
Laatuvalkkaria viidentoista maastosta (n. 13-18 €)
Australia
Ninth Island Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008136
Essi Avellanilta viisi (5) tähteä, varma vaihtoehto, etenkin jos etsii ei-herukkaista Sauvignon Blancia, vuosikerta 2008 Viini-lehden Vuoden viini -ehdokkaana 2009.
- Amatööri (2008): 89p
- Pekka Suorsa (2008): 90p
Itävalta
Bründlmayer Riesling Steinmassel:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/513367
Muistuttaa tyyliltään jopa puolikuivaa Moselin Rieslingiä. Sinänsä yllättävää, koska jäännössokeria pitäisi olla alle 4g etc. Edustakoon nyt kuitenkin hintaluokkansa tällä hetkellä ainoana vaihtoehtona Itävaltaa.
- Amatööri (2007): 89p
Ranska - Alsace
Trimbach Pinot Gris:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/571257
Vuoden viini -kisan oman sarjansa voittaja männävuosilta,
vuohenjuuston ylin ystävä, helppous on ilmiönä aivan liian
aliarvostettua, lajissaan Alkon perusvalikoiman paras ja ihquin,
itseoikeutetusti mm. Finen 100-listalla. - Vuosikerrasta 2006:
poikkeuksellisen herkkusienistä, tietämän mukaan.
- Pekka Suorsa (2007): 90p [öö.. ettei vain tässä olisi kyse vuosikerrasta 2006]
- Pekka Suorsa (2005): 90p
Trimbach Riesling Reserve:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/588587
Aristokraattisen Trimbachin mestarinäyte, Rieslingissä
perinnetalo tarjoaa vielä useita pykäliä sofistikoituneempaakin
tavaraa, mutta tässä on jo aistittavissa kepulikonstittoman
Trimbachin suuruus, erityissuosituksena blinien kanssa. -
Vuosikerrasta 2007: yhä ja edelleen ehdottoman loistava
blini/rasvakalaviini, asiantuntijoiden mielestä lähivuosien
paras vuosikerta.
- Amatööri (2007): 91p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
Gewurztraminer 'Hugel':
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/526087
Hintaluokkansa kehutuimpia yksittäisiä valkoviinejä,
ainakin amatööripiireissä.
- Amatööri (2008): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Ranska - Burgundi
La Chablisienne Chablis:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/586717
Jos Petit Chablis -luokitus ja pikkupullot unohdetaan, näiltä
main Chablis, tuo budjettiriihen ikiongelmalapsi, ottaa ensiaskeleet.
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Ranska - Loire
Mellot Sancerre La Chatellenie:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007952
Sauvignon Blancin ystävän herkkua, öljyisyyttä, vivahteita,
mineraalisuutta, kierrekorkki, ei sokeria, voiko enempää tähän
hintaan vaatia?
- Amatööri (2009): 90p
- Amatööri (2008): 90p
- Amatööri (2007): 91p
- Pekka Suorsa (2008): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
- Pekka Suorsa (2005): 90p
Saksa
Fritz Haag Riesling Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/508767
Tähän ei voi olla törmäämättä. Sen-ja-sen-lehden-viinikolumnistin kuukauden valinta. Legendaarinen valmistaja, Mosel-perinteen ytympää laitaa eli hulppeat 11,5%, mikäs siinä. Mutta en kyllä vieläkään lähtisi suosittelemaan esim. hintaluokkaan ensimmäistä kertaa sijoittavalle. Haaste ei ole Rieslingin haastavuus, tällä kertaa, vaan pikemminkin hienovaraisen "eleganssin" maanittelu ja kontekstiuttaminen. Mutta kun sielu on turvallisesti siirtynyt Rieslingin puolelle...
- Amatööri (2008): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Hattenheimer Pfaffenberg Riesling Kabinett Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/578667
Astetta rujompaa Rieslingiä Saksasta, avoimen kirpeää,
maistuu ainakin allekirjoittaneen hiekkasuussa paremmalta kuin
jotkut viisi euroa kalliimmat, joissa sitruksisuutta on "peitelty"
siinä usein kuitenkaan onnistumatta, jos nyt välttämättä
tarvitaan poikkeuksia "ei ruokaa ilman viiniä, ei viiniä ilman
ruokaa"-pääsääntöön, niin tämä voisi omalla tavallaan
olla sellainen säännönvahvistaja, varsinkin jos on aina
pitänyt niistä kiskan kirpeimmistä irttareista, amatöörin
valinta myös Bratwurstin kanssa, sopivassa suhteessa rujoutta,
öljyisyyttä ja vastusta rasvalle ja hapankaalille.
- Amatööri (2008): 88p
- Essi Avellan/Glorian ruoka&viini (2007): 87p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Prinz von Hessen Rheingau Riesling Classic:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/918407
Tilausvalikoima, mutta vakiona mm. Lippulaivassa ja
Erottajalla, puolikuiva eli todellakin amatöörin
mieleen, rujoa voimaa ja vastusta riittää esim. smetanassa
uitetulle rasvakalalle, omintakeinen vaihtoehto sille kolmen
Michelin-tähden pariisilaiskokkiparalle, joka ei ollut onnistunut
löytämään elämässään rasvaiselle lohelle sopivaa valkoviiniä.
Tesch Riesling Unplugged:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/947967
Tilausvalikoima, laatutuottajan tinkimätön rujaisu, 5g sokeria, jonka alle ei Alkon Saksa-valikoimat taida ulottua, Bratwurstin vastapainoksi. Täältä lisätarinat, lämpötilat ja ruokasuositukset: http://tinyurl.com/d5cza5
- Pekka Suorsa (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2006): 90p
Uusi-Seelanti
Jackson Estate Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/586067
Lajissaan ohittamaton tapaus, terroiristinen yleistunnelma, "parempaa kuin Cloudy Bay", "Cloudy Bayta kympin alennuksella".
- Amatööri (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
Mount Riley Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/905077
Tilausvalikoima, vakiona mm. Lippulaivassa, todella
herukkainen, todella laadukas; amatööriä luotettavamman
lähteen ylistys: "Mon Cher. Viini, josta kaikki alkoi... eikä sille
löydy tavallaan vertaista. Lippulaivan myymälässä usein
myös kylmässä. Eli loistava Picnic-viini!"
Spy Valley Gewürztraminer:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/599237
Gewün ylittämätön nollataso eli Alsace ei jää kyllä kovin kauaksi. Merkittävä saavutus, yllättäväkin. Jollekulle tosin 15g-sokerointi voi olla hyvän maun rajalla.
- Amatööri (2009): 89p
Yhdysvallat
Erath Oregon Pinot Gris:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/517667
Todella puhtaan hedelmäistä Pinot Gris'tä, ei tippaakaan
tammitusta, terästankeissa kypsytetty, ei malolaktista
käymistä, ei muitakaan vippaskonsteja, sokeria vain 3g,
kierrekapseli, aika onnistuneen pätevä peruspaketti.

Punkkua semihintaan (n. 10-15 €)
Australia
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa australialaista punaviiniä tästä hintaluokasta? Onko joku maistanut tolkuttoman kiinnostavaa australialaista punaviiniä tästä hintaluokasta?
Peter Lehmann Barossa Shiraz:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/442837
- Amatööri (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 91p
- Wine Spectator (2006): 91p
Penfolds Koonunga Hill Shiraz-Cabernet Sauvignon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006386
- Amatööri (2007): 89p
- Fine Viini&Ruoka (2007): 85p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Hewitson Miss Harry:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/469367
- Amatööri (2008): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Brown Brothers Shiraz:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/459497
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2006): 87p
Yalumba Barossa Bush Vine Grenache:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/004658
- Amatööri (joku-vuosikerta-tässä-joku-vuosi): 90p
Heartland Dolcetto & Lagrein:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/449467
- Amatööri (2007): 90p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Chile
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa chileläis.. no, voi olla, että hyvinkin on tullut jopa maistettua.
Escudo Rojo:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/455637
- Amatööri (2008): 89p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Espanja
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa espanjalaista punaviiniä tästä hintaluokasta? Onko joku maistanut tolkuttoman kiinnostavaa espanjalaista punaviiniä tästä hintaluokasta?
Finca Sobreño:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/446227
- Amatööri (2004): 89p
- Pekka Suorsa (2004): 89p
- Robert Parker: (2004): 90p
Pétalos:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/460497
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Pago del Vicario 50/50:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/442567
- Amatööri (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2005): 92p
Israel
Onko joku maistanut sitä valikoimien toistakin israelilaista?
Yarden Mount Hermon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/415667
- Amatööri (2009): 89p
Italia
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa italialaista punaviiniä tästä hintaluokasta? Onko joku maistanut tolkuttoman kiinnostavaa italialaista punaviiniä tästä hintaluokasta?
Rovero Barbera d'Asti Sanpansè:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/432087
- Amatööri (2008): 88p
Dolcetto d'Alba Lodoli:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/426197
- Amatööri (2007): 88p
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Zenato Valpolicella Superiore:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/450187
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Masi Campofiorin Ripasso:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006364
- Amatööri (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2006): 90p
Poggio al Tufo Rompicollo:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/452547
- Amatööri (2007): 88p
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2006): 90p
- Pekka Suorsa (2005): 90p
Villa Pillo Borgoforte:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/434467
- Amatööri (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2007): 87p
Meloni Cannonau di Sardegna:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/481737
- Amatööri (2007): 88p
Barbaglio Rosso Salento:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/004469
- Amatööri (2004): 89p
Mezzacorona Teroldego Rotaliano Riserva:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/447037
- Amatööri (2006): 88p
- Pekka Suorsa (2004): 88p
Marokko
Onko joku maistanut jotain muuta marokkolaista punaviiniä?
Tandem:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/408047
- Amatööri (2007): 89p
- Fine Viini & Ruoka (2007): 85p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Portugali
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa portugalilaista punaviiniä tästä hintaluokasta? Onko joku maistanut tolkuttoman kiinnostavaa portugalilaista punaviiniä tästä hintaluokasta?
Quinta da Esteveira:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/004208
- Amatööri (2005): 89p
Carm:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/477347
- Amatööri (2007): 88p
- Fine Viini & Ruoka (2006): 86p
Ranska - Rhône
Onko joku maistanut tolkuttoman pahaa rhônelaista punaviiniä tästä hintaluokasta? Onko joku maistanut tolkuttoman kiinnostavaa rhônelaista punaviiniä tästä hintaluokasta?
Gigondas L'Hallali Grande Réserve:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/438737
- Amatööri (2007): 88p
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Guigal Côtes du Rhône:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/460267
- Amatööri (2004): 88p
- Pekka Suorsa (2004): 88p
Château Val Joanis:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/453207
- Amatööri (2005): 89p
- Pekka Suorsa (2005): 88p
Chapoutier Rasteau:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/412927
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 90p
Yhdysvallat
Onko joku muu samaa mieltä, että tämä ei ole sentään ihan Alkon perusvalikoiman kolmanneksi (3.) paras viini, kuten Fine taannoin väitti?
Columbia Crest Two Vines Cabernet Sauvignon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/433247
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 87p
[Viimeisin päivitys: 7.10.10]

Kympin valkkaria Vanhasta maailmasta
Espanja
Torres Viña Esmeralda:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007531
Fine-lehden rankingissa vuosikerta 2007 Alkon seitsemänneksi (7.) paras viini, mikä on hintaluokka huomioon ottaen tietenkin täysin käsittämätön saavutus.
- Amatööri (2008): 88p
- Amatööri (2007): 89p
- Fine Viini & Ruoka (2008): 86p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Italia
Hyvin vähän varsinaisia pettymyksiä, hyvin vähän varsinaisia elämyksiä, sitäkin enemmän omituisia, mutta olemukseltaan enimmäkseen neutraaleja rypäleitä. Jos nyt pullon kyljessä lukee Zenato, niin tuskin se hirveän kauaksi totuudesta voi mennä.
Itävalta
Steininger Riesling:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/521987
Takinkääntö, osa ___. Ja tällä kertaa vielä oikein kunnolla, hihat ja huput ja kaikki. Jos nyt Riesling ilmentää sitä kuuluisaa terroiria paremmin kuin mikään muu rypäle, niin Kamptalissa lienee oikein ja kohtuus, että inkarnaatio inoituu (tässä hintaluokassa) jotakuinkin juuri näin ohuen läpikuultavana.
- Amatööri (2008): 88p
Grüner Veltliner Lössterassen:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/568977
Persoonallinen Grüner Veltliner. Alkon kuvauksen mukaan runsaasti hedelmää, amatöörin aistien mukaan ennen kaikkea runsaasti (hunaja)melonia. Rasvaisen kalan kanssa ja yleisruokaviiniksi etc.
- Amatööri (2008): 88p
- Pekka Suorsa (2008): 87p
Luxemburg
Thill's Auxerrois:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/501717
Perusvalikoiman ainoa Auxerrois. Rypälettä ehkä kolmatta kertaa maistaneena neutraaliudesta tulee väkisinkin mieleen Pinot Blanc. Ainakin aluksi. Mutta ehkä tuomio tuli tällä kertaa liian hätäisesti ja/tai lämpimästä litkusta. Iltapäivä ilmauskorkin alla ja täysin jääkaappikylmänä tämä Chardonnayn sukulainen pääsi yhtäkkiä oikeuksiinsa: näin runsasta voisuutta tässä hintaluokassa, ties milloin viimeksi.
- Amatööri (2008): 89p
Ranska - Alsace
Gentil 'Hugel':
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007483
Kaikkien aikojen Alsace-entusiastin eli Leif Segerstamin lempituottajan Hugelin pätevä perusvalkkari Alsacesta. Voisi jopa sanoa perusvalkkarien perusvalkkari. Kaikkia Alsace-päärypäleitä klassisena sekoituksena. Eikä edes sokeria ole tähän liiemmälti tarvittu.
- Amatööri (2007): 87p
- Amatööri (2006): 88p
- Fine-lehti (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Dopff & Irion Muscat:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/573527
Kuivia Muscateja ei kai voi olla liikaa. Vielä muutamia vuosia sitten valinta tämän ja hintaluokan toisen Alsace-vaihtoehdon eli Wolfbergerin välillä oli amatöörin mielestä selvä, mutta...
- Amatööri (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2008): 86p
Leon Beyer Riesling:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/576207
Tämä Leon Beyerin versio keskihintaisesta Alsace-Rieslingistä on jäänyt mieleen iloisena (tietyssä mielessä jopa ainutkertaisena) yllätyksenä. Ja rasvaisen kalan kanssa, totta kai.
- Amatööri (2008): 88p
- Amatööri (2006): 89p
- Pekka Suorsa (2006): 89p
Jean-Baptiste Adam Pinot Gris Reserve:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/509877
Peruspäteviä alsacelaisia Pinot Gris -valkkareita ei kai voi olla liikaa. Hintaluokan hehkutettu kilpailija eli yli-ihqu-Pfaffenheim on myös saanut tiristettyä sokerinsa kohtuulliselle tasolle, mutta ihan vain periaatteen vuoksi tämä tässä nyt.
- Amatööri (2008): 89p
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2007): 89p
Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/579337
Paul Zinckin poistuttua Gewu-areenalta voisi samalta hulluuden ja nerouden rajalta nostaa esiin tämän tapauksen ja ehkä etenkin vuosikerran 2009: 17g sokeria, vain 5,1g happoja. Jos maustetulle itämaiselle on oluen voittavia viinejä, niin joltain näiltä main se on lähtevä.
- Amatööri (2009): 90p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Ranska - Burgundi
Château de Viviers Chablis:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/566424
Amatöörin semivakiolämpötilatestauskumppani. Chablis'n makuun alle kympillä. Mitäpä sitä koko pullolla, kun voi ostaa puolikkaankin. Ja vielä suhteessa kalliimmalla. Testien perusteella moniakin kohokohtia: jo 10 minuutin jääkaapituksella oma tietty tunnelmansa, n. tunti jääkaapissa nostaa alkupuraisun sille tasolle, että lopun voisuus pääsee oikeuksiinsa, täysin jääkaappikylmänä ei ehkä kuitenkaan (tosin Chablis-yleislinjasta poiketen ainakin 2007-vuosikerta tuntuisi omalla tavallaan kestävän tämänkin tempun).
- Amatööri (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2006): 85p
Domaine Sainte Claire Bourgogne Aligoté:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/574487
Tinkimättömän laatutuottaja Jean-Marc Brocardin 100% Aligoté. Rypälettä käytetään Burgundissakin nimenomaan aperitiivina (tai osana aperitiivisekoitusta), mutta tämä menee myös yleisruokaviininä. Aligotéta on suunnilleen 3 % Burgundin viljelyalasta, joten rypäleestä innostuvalla ei luonnollisestikaan ole hirveästi, mistä valita. Varoituksen sanana: umpikuivuus voi aluksi säikäyttää, mutta toisaalta pääsevätpähän ruoka ja ehkä myös keskimaun minimalistiset vivahteet oikeuksiinsa.
- Amatööri (2008): 87p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Ranska - muut
Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/506137
Lurton-veljesten hintalaatuihme. Ei yliherukkainen, joten sopii perusvalkkariksi niillekin, jotka eivät yliherustuneesta SB:sta niinkään välitä. Suitsutusta myös amatööriä luotettavammalta taholta: "Omassa hintaluokassaan uskomaton viini - - toimii niin mökillä kuin kotona, ruuassa ja sen kanssa." - Vuosikerrasta 2009: joko se on psykosomaattista tai sitten yleistietoisuus 2009 huippuvuodesta on liian vahva, mutta öljyinen tekstuuri on kyllä selvästi runsaampi kuin mm. edellisessä vuosikerrassa.
- Amatööri (2009): 88p
- Amatööri (2008): 87p
- Pekka Suorsa/Sanoma-konserni (2009): 88p
- Pekka Suorsa (2008): 87p
Les Salices Viognier:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007175
Lurton-veljesten ratkaisu rasvaiselle kalalle. Hitusen hötynen tammitusta, vähemmän kuitenkin kuin "modernissa Viognier-tyylissä" yleensä. Jos ei muuta, niin tätä tukemalla voi vaikka yrittää vähentää "lentävien veljesten" matkustelua. Välillä kun tuntuu, että Uudessa maailmassa Lurtonit eivät onnistu ihan samalla tavalla kuin tutulla Vanhalla mantereella. - Vuosikerrasta 2009: taitaahan se niin olla, että yleinen huippuvuosi 2009 vaikuttaa myös pääalueiden ulkopuolella, selvästi runsaampi ja tasapainoisempi tekstuuri kuin edellisessä vuosikerrassa, lähellä jopa 89 pistettä.
- Amatööri (2009): 88p
- Amatööri (2008): 87p
- Amatööri (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Petit Bourgeois Sauvignon:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/570617
Aperitiivi, yleensä yltiöherukkainen eli ei ehkä kaikelle kansalle,
Alkon valikoiman tuhdeimpia Sauvignon Blanceja. - Vuosikerrasta
2009: herukkaakin löytyy taas yhden välivuoden jälkeen, mutta
ennen kaikkea läpeensä öljyisestä suutuntumasta täydet pisteet!
- Amatööri (2009): 89p
- Amatööri (2008): 87p
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2008): 89p
La Sancive Muscadet Sèvre et Maine Sur Lie:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/582527
Jos tiedostaa hinnan ja sen että Loiren Muscadet'lla ei ole mitään tekemistä Muscat-rypäleen kanssa, tämä alkaa upota kesäsalaatin kyytipoikana ja jopa vienon hymyn kera. Ammattilaiset höpisevät tässä kohtaa aina myös jostain hiivatin sinisimpukoista.
- Amatööri (2009): 88p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Saksa
Moselland Riesling Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007695
Ei perusteluja, ei puolusteluja, ei vertailuja tämän alimman hintaluokan muihin vastaaviin (yleensä useammin) suositeltuihin. Ehkä pidetään tämä meidän pakastinkylmän kuivan Moselin ystävien keskinäisenä salaisuutena.
- Amatööri (2009): 87p
- Pekka Suorsa (2007): 86p
Neiss Pinot Grigio Trocken:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/502977
Hintalaatuisuudeltaan yksi Alkon suositeltavimmista valkkareista. Todella monikäyttöinen
perusruokaviini. Olisivat voineet melkein laittaa noutopöytäviiniksi (toisaalta ilmauksen ilmeisen pejoratiivisuuden takia ehkä hyvä, että jäi tällä kertaa väliin). Fine-lehden muinaisessa rankkauksessakin 100 parhaan Alko-viinin joukossa.
- Amatööri (2008): 88p
- Fine Viini & Ruoka (2008): 86p
- Pekka Suorsa (2008): 88p
Lind Gewürztraminer:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007781
Perusvalikoiman vakioluomuvalkkareita. Omintakeisen kukkeaa Gewürztraminer-litsiaromia kohtuudella. Monikäyttöinen: rasvainen kala, aperitiivi, miedosti maustetut itämaiset, kasvikset.
- Amatööri (2005): 88p
- Pekka Suorsa (2005): 87p
Baron Heyl Estate Riesling:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580247
Ammattilaisten(kin) suosiossa. Puhuvat chilisuklaasta ja mistä lie. Mutta rohkeasti mausteita päin joka tapauksessa. Näillä übersokereilla.
- Amatööri (2008): 89p
- Pekka Suorsa (2008): 89p
[Viimeisin päivitys: 9.10.10]

Alle kympin punkkua Vanhasta maailmasta
Bulgaria
No Man's Land Gold:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/488137
Unkari, Kreikka, Georgia, Turkki, Bulgaria, mitä näitä Vanhan mantereen marginaalistuneita ikiaikaisia viinimaita nyt onkaan. Ja jos nyt pitää tässä hintaluokassa edellä mainituista valita...
- Amatööri (2007): 89p
Espanja
Ludovicus:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/452527
Kuuleman mukaan Robert Parkerilta vuosikerrasta toiseen 90 pistettä tai jotain. Lähes uskomattomia lukemia tässä hintaluokassa. Vaan kyllähän tässä kieltämättä poikkeuksellista potentiaalia on. Ainakin nyt siis hintaluokassaan. Ja varsinkin, jos kaipaa vaihtoehtoa maakunnan perinteisille suurtuottajille.
- Amatööri (2007): 88p
- Pekka Suorsa (2007): 88p
Hécula:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/444827
Tietämän mukaan (tämän)kin kansainvälinen kulttimaine on alun perin itse Saa.. Robert Parkerilta peräisin. Vaihtoehto mahdollisimman kaukaa Espanjan etelärannikolta, Murciasta. On perusmuhku on.
- Amatööri (2005): 88p
- Pekka Suorsa (2005): 88p
- Pekka Suorsa (2004): 89p
Cuatro Pasos:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/483057
Näin sitä uuden maailman ystäviä kosiskellaan. Pekka Suorsan "hillitön ostos"-hehkutuksen takia oli testattava vielä uudemman kerran. Varsinkin kun harvoin kuitenkaan ammattilaiset ovat noin eri mieltä kuin Fine Viini & Ruoka ja Suorsa vuosikerrasta 2007.
- Amatööri (2008): 88p
- Fine Viini & Ruoka (2007): 84p
- Pekka Suorsa (2007): 91p
Italia
Chianti Colli Senesi:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/005561
Varmaan se perinteisistä alueista Veneto on, mikä tässä hintaluokassa Italiassa yleisesti hallitsee, mutta kun ei millään jaksaisi innostua sokerijäämistä ja pinnallisen houkuttelevasta yleisilmeestä. Eli Chiantia. Vaikka väkisin.
- Amatööri (2009): 88p
- Pekka Suorsa (2007): 85p
Itävalta
Muenzenrieder Zweigelt Classic:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/452907
Omintakeista, jopa ainutlaatuisen mustikkaista. Vastinetta on vaikea viinimaailmasta etsiä, koska Zweigelt-rypäle on kehitetty Itävallassa vajaa vuosisata sitten nimenomaan Itävallan oloihin. Toistaiseksi vain (kovassa nousussa?) oleva Kanada on tiettävästi myös kokeillut rypälettä. Erityisvinkkinä: mustikkaisuus mukautuu erilaisiin lämpötiloihin hassunhauskasti, jääkaappikylmyyttä unohtamatta.
- Amatööri (2008): 89p
Libanon
Château Ksara Reserve du Couvent:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/490447
Ehkä ensimmäisen kerran amatööri on tässä hintaluokassa todellakin valmis leikkiin, jossa luonnonkorkkiviat vain ns. kuuluvat harrastukseen. Jos vaikka kolme kerrallaan hyllyyn, niin ei voi sattua niin, että kaikki olisivat...
- Amatööri (2007): 89p
- Pekka Suorsa (2006): 89p
Portugali
Cigarra Tinto:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/468107
Kevään 2010 uutuus. Tämä piti alun perin ohittaa kokonaan, mutta alimman hintaluokan muissa portugalilaisissa sokerit ovat viime aikoina karanneet niin pahasti käsistä, että pakko testata tätä ainoata jäljelle tullutta vaihtoehtoa. Ja - töttöröttöröö - ei varsinaisesti valittamista. Ei sillä, että tämä mikään suuri viini olisi, pikemminkin päinvastoin, mutta koko vinkistön halvin vaihtoehto kuitenkin.
- Amatööri (2008): 87p
- Pekka Suorsa/Sanoma-konserni (2008): 88p
Ranska
Le Berger, AC Costières de Nîmes:
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/440957
Tässä moneen kertaan testattu kompromissiratkaisu Etelä-Rhônesta: karmaisevasta etiketistä huolimatta vuodesta toiseen yllättävän mehvyä ja ennen kaikkea hintalaatuista.
- Amatööri (2007): 88p
- Amatööri (2006): 88p
- Pekka Suorsa (2006): 88p

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)